Ulkomaalaiset opiskelijat Suomessa
Yliopistoissa on nykyisin hyvin paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, eli ulkomaiden kansalaisia, jotka ovat tulleet Suomessa sijaitseviin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin opiskelemaan niin perus kuin jatkotutkintojakin. Suomessa on tällä hetkellä OECD -maiden keskitasossa korkeakouluissa ulkomaalaisia opiskelijoita, tähän vaikuttaa paljon myös kieli. Usein opiskelijat lähtevät maihin, joissa puhutaan englantia.
Vuosittain opiskelemaan valitaan tuhansia ulkomaalaisia opiskelijoita. Ennen vuotta 2017 opiskelijoita oli vuosittain hyvin paljon ulkomailta. Vuonna 2017 kuitenkin otettiin käyttöön lukuvuosimaksut EU -alueen ulkopuolisille opiskelijoille ja tuolloin ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä laski huomattavasti. Kuitenkin nyt havaittavissa, että opiskelijoita tulee hiljalleen samaan tahtiin kuin ennen vuotta 2017.
Suomeen opiskelemaan ulkomailta
Suomessa ulkomaalaisen opiskelijan on mahdollista suorittaa joko koko tutkinto tai opiskelemaan voi tulla myös vaihto-oppilaana. Jos Suomeen on ajatus jäädä, niin tärkeää on myös opetella edes jompikumpi paikallisista kielistä, eli suomi tai ruotsi. Hyvin neuvoa Suomeen tuleville opiskelijoille antaa infoFinland, jonka sivustoon kannattaa perehtyä, jos opiskelu Suomessa on mielessä.
Kun oppilas tulee Suomeen, on hyvä että hänellä on ainakin seuraavat asiat kunnossa: oleskelulupa opiskelijalle, vakuutus, rahaa, opiskelupaikka sekä asunto. Onkin hyvä varmistaa ensin, että voit helposti opiskella Suomessa, sillä vaikka suomalaiset opiskelijat saavat niin opintotukea, opintolainaa kuin asumistukea, niin se ei ole itsestään selvää ulkomaalaiselle opiskelijalle. Myös työlupa kannattaa selvittää, sillä usein työlupa on opiskelijoilla rajoitettu.
Hyvä onkin Suomeen tullessa varmistaa, että kaikki on kunnossa, jotta opinnot voivat sujua huoletta. Opiskelut tulee yleensä rahoittaa itse, mutta myös erilaisia apurahoja ja stipendejä on mahdollisuus hankkia. Hyvä on myös miettiä, että millainen asumismuoto soveltuu parhaiten. Monesti tarjolla on edullisia opiskelija asuntoja, jotka voivat olla esimerkiksi soluasuntoja tai muunlaisia pieniä asuntoja.
Vuosi 2021, elämä jatkuu korona pandemiasta huolimatta
Suomeen tulee vuosittain ulkomaalaisia opiskelijoita eri puolilta maailmaa, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa onkin mahdollista tutustua uusiin ihmisiin eri kulttuureista. Nyt syksyllä 2021 Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa aloittaa 9 600 uutta oppilasta eri puolilta maailmaa. Suurin osa Suomeen saapuvista opiskelijoista tulee niin Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista, Venäjältä sekä Nigeriasta. Kuitenkin ihmisiä saapuu niin Meksikosta, Ruotsista kuin Japanistakin opiskelemaan.
Monet kampukset ovat pikkuhiljaa avautumassa myös lähi opinnoille, kun korona tilanne Suomessa on parantumaan päin. Mutta luonnollisesti rajoituksia edelleen on opiskelijoille tiedossa, mutta ajankohtaista tietoa tarjoavat tilanteesta opiskelupaikat. Aika näyttääkin miten käy maskien käytön, turvavälien sekä etäpäivien kanssa. Opintojen eteneminen on kuitenkin hyvin oleellista opiskelijoille.
Pandemia aika on ollut rankka erityisesti korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat olleet suurimmaksi osaksi etäopetuksessa pandemia ajan. Myös harjoittelut ovat siirtyneet ja monilla on opinnot venyneet juuri pandemian tuomien rajoitusten vuoksi. Nyt alkaa näkyä valoa tunnelin päässä ja moni opiskelija innolla odottaakin arkeen paluuta.