Opiskelijaelämää Suomessa

students in finland news

Opiskelijaelämää Suomessa

Suomalaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat suosittuja paikkoja opiskella myös ulkomaalaisten opiskelijoiden mielestä. QS World University Rankings on arvostellut Suomen yliopistot paremmuusjärjestykseen. Suosituimpiin suomalaisiin yliopistoihin kuuluukin Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto, Turun yliopisto sekä Tampereen yliopisto. 

Syksyllä ulkomaalaisia oppilaita aloitti Suomen yliopistoissa yli 9 000 oppilasta, hakemuksia ulkomaisilta opiskelijoilta tuli jopa 37 000 kappaletta. Suomalaisten yliopistojen suosio onkin hyvin suuri ja suomalaista koulutusta arvostetaan myös ulkomailla. 

Suurin osa ulkomailta Suomeen tulevista opiskelijoista tulee Nigeriasta, Bangladeshista, Pakistanista, Venäjältä ja Intiasta. Kuitenkin opiskelijoita saapuu maahan ympäri maailman, aina naapurivaltio Ruotsista Japaniin asti. Opiskelijoita onkin paljon ja opinnot kiinnostavat erilaisille aloille. Tänä vuonna opiskelija paikka myönnettiin yli 9 600 oppilaalle. 

 

Covid -19 pandemian vaikutukset opiskeluun

Covid-19 pandemia on vaikuttanut erittäin  paljon opiskeluun niin yliopistoissa kuin myös ammattikorkeakouluissa. Suurimpia muutoksia ovat olleet lähiopetuksen muuttuminen mahdollisuuksien mukaan etäopinnoiksi. Myös työharjoitteluita on jouduttu perumaan pandemian vuoksi. Etäopinnot on suoritettu virtuaalisina luentoina esimerkiksi Teamsin avulla  ja itseopiskeluna isolta osin. 

Myös tarkkuutta on vaadittu enemmän oman terveyden suhteen ja siksi esimerkiksi pienessäkään flunssassa ei ole lähiopetukseen ollut asiaa. Myös tehostettu hygienia, eli maskin käyttö, käsien pesu ja käsien desinfiointi ovat olleet vaatimuksina opintoihin osallistumiselle. 

Opiskelijavaihtojen määrä on pudonnut, sillä karanteenit ja erilaiset maahantulo rajoitukset ovat tehneet oman osansa vaihtojen järjestämiselle. Myös lähiopetuksen puute on aiheuttanut sen, että vaihdot eivät ole olleet mielekkäitä. 

Avoimien yliopistojen kurssien suosio puolestaan on kasvanut, kun opintoja on voinut suorittaa silloin, milloin itselle sopii, missä tahansa ja mistä tahansa. Tämä on vaikuttanut niin ulkomailla asuviin tai oleskeleviin ihmisiin kuin Suomessakin asuviin ihmisiin. 

 

Opiskelu Suomessa

Suomessa opiskeleminen on huomattavasti edullisempaa, kuin monissa muissa maissa. Opiskeluun on mahdollista saada erilaisia tukia, kuten opintotuki, opintolaina, asumislisä sekä mahdollinen viime käden tuki, eli toimeentulotuki. Tukia saavat kaikki, jotka kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin. 

Ulkomaalaisten opiskelijoiden tulee hankkia itselleen opiskeluiden ajaksi oleskelulupa. Kun oleskelulupa on myönnetty, on opiskelijan mahdollista anoa tukia. Hyvä on kuitenkin huomioida, että KELA tekee päätökset henkilökohtaisesti, eli kaikki eivät ole sosiaaliturvaan oikeutettuja ja tukiin vaikuttavat myös muut tulot. 

Opiskelupaikan vastaanottamisen jälkeen on hyvä miettiä miten yliopistoon tai ammattikorkeakouluun aikoo kulkea. Tarvitseeko sinun muuttaa toiselle paikkakunnalle, tai onko tarvetta esimerkiksi bussikortille. Muutto on hyvä hoitaa ajoissa, jotta opinnot voi aloittaa viivyttelemättä. 

Opiskeluiden aikana tulee myös kiinnittää huomiota siihen, että opinnot edistyvät vaaditulla tavalla. Eli opintopisteitä tulee kertyä riittävästi aina lukukauden ajalta. Luonnollisestikaan kukaan ei opiskelupaikkaansa menetä, jos sairastuu vakavasti ja joutuu olemaan paljon poissa. Opiskelutilanteissa auttaakin yleensä opettajat sekä muu henkilökunta. Tutustumalla omaan oppilaitokseen pääseekin jo hyvään alkuun.